torstai 10. helmikuuta 2011

Haaveissa kevät


(kuva blogista Brabourne farm)

Vaikka ulkona onkin ihana aurinkoinen pakkaskeli, niin minä kaipaan jo kevättä. Ja ihan väistämättä ajatukset alkavat siirtyä taas puutarhaan. Mutta niinhän se on, että puutarhasuunnitelmia pitäisi jo ruveta tekemään. Oikein jännittää, että alkaako viime kesänä ja syksynä istutetut puut, pensaat ja perennat nostamaan päätään ja viheriöimään. Ei edes muista, mitä kaikkea lumen alta paljastuu. Keväällä meillä on edessä nurmikon perustaminen osa II. Toivotaan, että syksyllä kylvetty nurmikko lähtee keväällä hyvin kasvuun ja selviäisimme vain pienillä paikkauksilla. Onko joku muukin aloittanut jo puutarhasuunnitelmat?

Tässä pihamme alkutekijöissään viime kesänä.


Tänä keväänä ensimmäisten joukossa hankintalistalla on Rautatienomenapuu.


(kuva viherpeukalot.fi)


(kuva blogista Brabourne farm)

Kohti kevättä
Miia

1 kommentti:

  1. Hei,siitä muutama viikko kun kävin täällä.Talvi antaa parastaan ja kevät siintää ajatuksissa.
    Vielä annan puutarhan ja kasvimaan olla "siellä tulossa".Teillä puuhaa riittää kun uuden pihan rakennatte tulevana keväänä/kesänä.
    Varmaan pihapiirinne on kaunis myös talvilevossaan.Ihanaa talven jatkoa ja kevään lämmön odotusta.

    VastaaPoista